top of page
friisport logo valkoinen-04.png
omatkuvat2.jpg

LIIKE ON LÄÄKE

FriiSport

Olen Pia Friis, sertifioitu personal trainer ja koulutettu hieroja.

IMG_0380.jpeg

Olen aina ollut liikunnallinen ja ensimmäinen ammattini on tanssija. Loukkaantumisen johdosta tanssijan vaativa ammattiura jäi kuitenkin kohdallani lyhyeksi ja hakeuduin sen sijaan liikunta-alalle. Aloitin vuonna 2009 työskentelyn liikuntakeskuksessa, minkä ohessa opiskelin ryhmäliikuntaohjaajaksi ja kuntosalivalmentajaksi sekä suoritin useita eri personal trainer -koulutuksia. Valmennustyöni aloitin vuonna 2012, aluksi sivutoimisena yrittäjänä. Vuodesta 2023 olen toiminut päätoimisena valmentajana.

thumbnail_Addu o mamma.jpg

Liikunta on aina kuulunut elämääni eri muodoissa, ja nykyään se kuuluu koko perheeni elämäntapaan. Minulla on kaksi pientä lasta ja elän "ruuhkavuosia", joten tiedän mitä oman hyvinvoinnin ja perhearjen yhteensovittaminen on. Pidän tärkeänä myös opettaa jälkikasvulleni liikunnan ja terveellisten elämäntapojen tärkeyttä.

ohjaus6.jpg

Olen valmentanut urallani satoja asiakkaita, ja sen kautta minusta on kasvanut valmentaja, jolle ensisijainen kiinnostuksen kohde on ihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi. Minulle on tärkeää, että ymmärrän asiakkaani lähtökohdat, jotta osaan miettiä juuri hänelle sopivia ratkaisuja sekä auttaa ja tukea häntä saavuttamaan omat tavoitteensa. En tarjoa pikaratkaisuja tai kaikille sopivia harjoitusohjelmia, vaan valmennan jokaista asiakasta yksilöllisesti ja asiakasta kuunnellen.

ohjaus2.jpg

Vahvuuksiani valmentajana ovat henkilökohtaiset suunnitelmat, motivointi, pitkäjänteisyys ja pysyvien muutosten tavoittelu. Pyrin yhdessä asiakkaan kanssa pohtimaan juurisyitä esimerkiksi liikkumattomuuteen, tuki-ja liikuntaelinvaivoihin ja muihin mahdollisiin esteisiin, jotka haittaavat omaa hyvinvointia. Yksittäiseen osa-alueeseen keskittymisen sijaan pyrin aina ajattelemaan asiakkaan kokonaistilannetta.

 

Tällä hetkellä opiskelen ammattikorkeakoulussa Kuntouttava valmentaja -koulutusohjelmassa, ja valmistun sieltä vuonna 2026.

Asiakaspalaute

“Päätin ottaa salijäsenyyden Kokkolan Liikuntakeskus Fun:lle  parantaakseni omaa  hyvinvointiani. Halusin omaan elämääni jotain uutta ja pysyvää. Jo pitkään jatkunut väsymys, selkävaivat ja liikkuminen oli jäänyt taka-alalle jo pidemmäksi aikaa. Tiesin jo etukäteen, etten pysty tähän yksin, sillä aikaisemmat salijäsenyydet ovat loppuneet hyvin lyhyeen oman laiskuuden vuoksi. Otin yhteyttä Liikuntakeskus Funin valmentajaani Pia Friis, jonka tapasin kasvokkain jo ennen salijäsenyyden alkamista. Ensitapaamisesta lähtien minulle jäi erittäin hyvä, lämminhenkinen ja luottavainen fiilis. Kävimme pitkän keskustelun sen hetkisistä lähtökohdista, tavoitteista ja toiveista.

Noin 4kk matkaa takana ja tämä on ollut aivan paras päätös satsata omaan hyvinvointiin. Olen saanut evääksi todella monipuolisen saliohjelman, joka on käyty läpi hyvin perusteellisesti ja muokkailtu tarvittaessa omiin tarpeisiini sopivaksi. Tunnen olevani henkisesti ja fyysisesti jo niin paljon paremmassa kunnossa, vaikka kaikesta on vasta vähän aikaa. Olen saanut tästä itselleni tärkeän harrastuksen. Voin vain suositella Pian valmennusta ihan jokaiselle. Hän on inspiroinut minua huikealla ammattitaidollaan ja iloisella persoonallaan, joka muuten tekee työtään suurella sydämellä. Onneksi meillä on vielä yhteistä matkaa edessä naurun ja hikipisaroiden keskellä. Olen ollut tähän asti enemmän kuin tyytyväinen, että lähdin Pian valmennukseen. ❤️”


- Emmi

Asiakaspalaute

"Olen treenannut Pian yksityis PT-tunneilla useita vuosia ja ollut todella tyytyväinen saamaani ohjaukseen. Pia on aina hyvällä tuulella ja osaa erinomaisesti ottaa huomioon asiakkaan yksilöllisen tilanteen. Esim. jos joskus joskus ollut joku paikka kropasta enemmän kipeänä tai jumissa, niin aina on tähän osattu kiinnittää huomiota ja treenit muokattu sopiviksi kulloisenkin tilanteen mukaan. Treeneissä on mukavasti vaihtelua ja haastetta tulee riittävästi, välillä voidaan mennä ihan oman fysiikan sallimille rajoille ja välillä voidaan ottaa ihan pikkuisen iisimmin. Yksilölliseen kehitykseen kiinnitetään huomiota ja pusketaan asiakasta sopivasti kannustaen eteenpäin. Joka tapauksessa Pian tunneilla hiki virtaa, hymy on herkässä ja aina ollut hyvä fiilis treenin jälkeen. Kehonhuoltoon olen saanut myös runsaasti vinkkejä ja ohjausta. Lämmin ja vahva suositus täältä personal traineria hakevalle, terveisin tyytyväinen asiakas!"

- Samuli

Asiakaspalaute

”Pia on aina positiivinen ja kannustava. Jos onkin joskus itsellä nuutunut olo, on treenin jälkeen tilanne korjattu. Pia osaa soveltaa treenit juuri sopiviksi kuunnellen asiakasta. Vointi ja kehon kiputilat huomioiden tehdään liikesarjat juuri oikein. Aina on kiva tulla treenaamaan Pian hyvässä ja tiukassa ohjauksessa.”

Anne

Asiakaspalaute

"Jag har haft Pia som pt i över 1,5 år är jättenöjd med mitt beslut om att ta en Pt, led av ryggsmärtor efter en bilolycka, Pia planerade träningsprogrammet enligt det, efter att jag började träna med henne har jag knappt haft några smärtor. Bästa beslutet i mitt liv! Dessutom är hon jättebra på att hålla mig motiverad, och vi har kul tillsammans. Hon har också masserat mig, hon vet vad hon gör, kan anpassa kraften enligt kunden, och känner anatomin, samt lyssnar på kundens önskemål, vilket är jätteviktigt. Pia är super :)"

- Maria

Follow us on Instagram

friisport logo valkoinen-04.png
  • Instagram
  • Facebook

FriiSport

pia.friis@liikuntakeskusfun.fi

0408486838

Liikuntakeskus FUN Kokkola

Heinolankaari 12

67100 Kokkola

 

FUN for Ladies Kokkola

Koppisentie 4
67600 Kokkola

Epassi Logo Primary Color RGB.png
bottom of page